Alpakka

Alpakka kuuluu kamelieläinten heimoon yhdessä laamojen, guanakojen ja vikunjojen kanssa. Se on peräisin Andien ylängöiltä, ja sitä on jalostettu tuhansia vuosia hienon villansa vuoksi, ei kuormajuhtana. Aikuinen eläin on säkäkorkeudeltaan tavallisesti noin 0,8-1 metriä ja painaa 50-84 kiloa, mikä tekee alpakasta huomattavasti sukulaistaan laamaa pienemmän.

Alpakoita pidetään ensisijaisesti villan takia, mutta monet omistajat pitävät niitä myös laidunkumppaneina ja pientilan kotieläiminä. Ne ovat laumaeläimiä eivätkä voi hyvin yksin, joten niitä pidetään lähes aina vähintään kahden eläimen ryhmissä. Luonne on tavallisesti rauhallinen ja utelias, eivätkä ne juuri koskaan pure. Suurin osa viestinnästä tapahtuu hiljaisen hyminän ja kehon asennon kautta, ei hyökkäävyyden kautta.

Eläinlajina alpakka sopii parhaiten maaseudulle tai kaupungin laitamille, joissa on laidunmaata, kunnollinen aitaus ja suoja kuumuudelta ja kosteudelta. Kyseessä on kotieläinlaji, ei sisäkoira tai -kissa, ja sen pitoon liittyy usein paikallisia kaavoitus- tai maatalousmääräyksiä.

Kenelle alpakka sopii

Alpakka sopii omistajalle, jolla on maata, mahdollisuus pitää useampaa kuin yhtä eläintä ja valmius vuosittaiseen keritsemiseen sekä säännölliseen kotieläinten hoitoon. Se ei sovi kerrostaloasumiseen, yhden yksinäisen lemmikin haluaville tai kenellekään, jolla ei ole tilaa laidunnukselle ja suojarakennukselle.

Alpakalla on vain kaksi rotua, ja molemmat määritellään villan rakenteen, ei koon tai rungon perusteella. Rodut muistuttavat toisiaan vartalonmuodoltaan ja luonteeltaan, joten valinta niiden välillä riippuu yleensä siitä, millaista kuitua omistaja haluaa tuottaa. Huacaya on maailmanlaajuisesti selvästi yleisempi rotu.

Rotujen ryhmittely

Molemmat rodut kuuluvat samaan lajiin ja voivat risteytyä keskenään. Ne ryhmitellään pelkästään villan ominaisuuksien perusteella. Huacayan villa on joustavaa ja kimmoisaa, kun taas surin kuitu on sileää ja kiiltävää. Kummankin rodun sisällä eläimiä kuvataan usein villan värin mukaan, joka vaihtelee luonnollisissa sävyissä valkoisesta vaaleanruskean ja ruskean kautta harmaaseen ja mustaan.

Alpakka on yksi Amerikan mantereen vanhimmista kesytetyistä eläimistä. Kesyyntyminen tapahtui nykyisen Perun ja sitä ympäröivien alueiden korkeilla Andeilla, joissa arkeologiset löydöt viittaavat kamelieläinten paimentamiseen jo useita tuhansia vuosia sitten. Geneettiset tutkimukset osoittavat, että alpakka polveutuu pääosin villistä vikunjasta, mikä näkyy myös sen tieteellisessä nimessä Vicugna pacos.

Toisin kuin suurempi laama, joka kehitettiin ensisijaisesti kuormajuhdaksi, alpakka valikoitui kuitunsa laadun perusteella. Esikolumbiaanisen ajan andilaiskulttuureissa alpakanvilla oli arvostettu materiaali, ja eläimiä pidettiin suurina laumoina korkeilla ylängön niityillä.

Eurooppalaisten saapuminen 1500-luvulla häiritsi andilaista paimentolaisuutta, ja alpakoiden määrä väheni tuona aikana jyrkästi. Laji säilyi kuitenkin korkeimmilla vuoristoalueilla, joihin se oli parhaiten sopeutunut, ja paimentolaisperinteet jatkuivat andilaisyhteisöissä.

1900-luvun lopulta lähtien alpakoita vietiin ja niitä alettiin pitää myös Etelä-Amerikan ulkopuolella, muun muassa Australiassa, Yhdysvalloissa ja osissa Eurooppaa, joissa niitä pidetään villan vuoksi ja pientilojen kotieläiminä. Peru on edelleen maa, jossa alpakoiden kanta on suurin.

Alpakalla on tanakka runko, pitkä pystyssä oleva kaula, pieni pää suurine silmineen ja selvästi pystyt korvat. Jalat ovat hoikat ja päättyvät pehmeisiin kaksivarpaisiin tassuihin, joissa on kavioiden sijaan pehmustetut alustat. Runkoa peittää villa, joka kasvaa jatkuvasti ja poistetaan vuosittaisella keritsemisellä. Laamaan verrattuna alpakka on pienempi, sen kasvot ovat pyöreämmät ja korvat lyhyemmät, eikä sillä ole laaman pidempiä, banaaninmuotoisia korvia.

Ulkonäön erot rotujen välillä

Suurin näkyvä ero rotujen välillä on villan rakenne. Huacayan kuitu on kiharaa ja tiheää, se seisoo irti vartalosta ja antaa pörröisen, nallemaisen vaikutelman. Surilla kuitu on pitkää ja riippuu erillisinä suortuvina, mikä antaa sileämmän, laskeutuvan ulkonäön. Muuten vartalon koko ja rakenne ovat molemmilla roduilla pääosin samankaltaiset.

Alpakat ovat saaliseläimiä, joilla on vahva laumavaisto, ja niiden käyttäytyminen heijastaa tarvetta turvallisuuteen suuressa joukossa. Yksin oleva alpakka stressaantuu helposti, joten niitä pidetään ryhminä. Lauman sisällä ne muodostavat väljän sosiaalisen järjestyksen ja viettävät suuren osan päivästä yhdessä laiduntaen. Ne ovat valppaita uhkien suhteen ja päästävät hälytysäänen, jos ne aistivat vaaraa.

Alpakat viestivät useilla hiljaisilla äänillä, joista yleisin on lempeä hyminä, sekä kehon kielellä, kuten korvien asennolla ja kaulan pidolla. Ne ovat yleensä hiljaisia eläimiä. Sylkeminen kuuluu niiden luontaiseen käytökseen, ja sitä käytetään lähinnä ruoka- tai arvojärjestysriitojen ratkaisemiseen laumassa. Se kohdistuu useammin toisiin alpakoihin kuin ihmisiin.

Useimmat alpakat suhtautuvat aluksi varauksella koskettamiseen eivätkä pidä kiinni tarttumisesta tai kiinni pitämisestä. Rauhallisella, säännöllisellä käsittelyllä ne tottuvat ihmisen läsnäoloon. Ne eivät ole luonnostaan aggressiivisia ja purevat harvoin, koska niiltä puuttuvat yläetuhampaat.

Päivittäinen hoito

• Tarjoa pääsy puhtaalle laitumelle tai hyvälaatuiselle heinälle
• Varmista, että raikasta vettä on aina saatavilla
• Tarkkaile jokaista eläintä normaalin asennon, ruokahalun ja ulosteen varalta
• Pidä vähintään kahta alpakkaa yhdessä lauman turvallisuuden vuoksi

Ympäristö

• Tukeva aitaus, joka pitää alpakat sisällä ja pedot ulkona
• Kolmiseinäinen suoja tai lato varjoksi ja suojaksi sateelta ja tuulelta
• Hyvin vettä läpäisevä maaperä vähentää kavio- ja loisongelmia
• Varjo ja ilmanvaihto kuumalla säällä, sillä alpakat kestävät kylmää paremmin kuin kuumuutta

Karvanhoito ja käsittely

Alpakat keritään kerran vuodessa, yleensä keväällä, villan korjaamiseksi ja lämpöstressin estämiseksi. Kavioita on tasoitettava säännöllisin väliajoin, ja hampaat kannattaa tarkastaa, sillä alaetuhampaat kasvavat jatkuvasti. Käsittele alpakoita rauhallisesti ja vältä äkkinäistä kiinnipitoa, työskentele sivulta eikä edestä.

Alpakoilla on kolmiosainen mahalaukku, joka käyttää kasviainesta tehokkaasti hyväkseen käymisen avulla. Suurin osa ravinnosta on kasvukaudella laidunruohoa ja muulloin heinää, kun laidunta ei ole tarjolla tai se on huonoa. Ne syövät suhteellisen vähän painoonsa nähden verrattuna vastaavan painoisiin suurempiin kotieläimiin, ja ne laiduntavat yleensä varovasti repimättä kasveja juurineen irti. Liiallinen rehevä tai energiapitoinen ruokinta voi aiheuttaa lihavuutta ja terveysongelmia, joten väkirehua annetaan säästeliäästi, jos lainkaan.

Herkkuja tulee antaa rajoitetusti, eivätkä ne saa koskaan korvata karkearehua. Monilla alueilla laidun ja heinä eivät tarjoa riittävästi kivennäisiä, joten kamelieläimille sopivaa kivennäistäydennystä voidaan tarvita. Puhdasta, raikasta vettä on oltava aina saatavilla, ja kulutus kasvaa kuumalla säällä ja imetyksen aikana.

Hyvin hoidettuna alpakat ovat kestäviä eläimiä, ja tyypillinen elinikä on noin 15-20 vuotta. Koska ne ovat saaliseläimiä, ne pyrkivät piilottamaan sairauden, joten hienovaraiset muutokset asennossa, ruokahalussa tai ulosteessa ovat usein ensimmäinen merkki ongelmasta. Monet yleiset vaivat liittyvät loisiin, hampaisiin, kavioihin ja kuumuuteen.

Ennaltaehkäisevä hoito

• Säännöllinen loistorjunta ja laidunhoito
• Vuosittainen keritseminen lämpöstressin estämiseksi
• Hampaiden, kavioiden ja kuntoluokan säännöllinen tarkastus
• Alueen suositusten mukaiset rokotukset
• Uusien eläinten karanteeni ennen lauman liittämistä

Alpakat saavuttavat sukukypsyyden yleensä noin yhden tai kahden vuoden iässä. Naaraita astutetaan usein noin 12-18 kuukauden iästä alkaen, kun ne ovat saavuttaneet sopivan koon, kun taas urokset kypsyvät hieman myöhemmin. Naarailla ovulaation laukaisee parittelu eikä säännöllinen kierto, joten jalostusta voidaan harjoittaa suurimman osan vuotta. Astutus tapahtuu naaraan maatessa niin sanotussa cush-asennossa.

Tiineys on pitkä, kestäen noin 11-12 kuukautta, ja se johtaa lähes aina yhteen jälkeläiseen, jota kutsutaan criaksi. Kaksoset ovat hyvin harvinaisia. Poikiminen tapahtuu useimmiten päiväsaikaan. Cria nousee ja imee yleensä muutaman tunnin kuluessa syntymästä, ja vieroitus tapahtuu vähitellen useiden kuukausien aikana.

Sopiiko alpakka sinulle?

Alpakat tarvitsevat laidunmaata, tukevan aitauksen ja suojan, ja niitä on pidettävä ryhmissä, joten kannattaa varautua hankkimaan vähintään kaksi eläintä. Ne elävät noin 15-20 vuotta, mikä tekee niistä pitkäaikaisen sitoumuksen muiden kotieläinten tapaan. Jatkuviin kuluihin kuuluvat rehu ja heinä, vuosittainen keritseminen, loistorjunta, eläinlääkärinhoito ja aitauksen kunnossapito. Ne eivät sovi sisä- tai kaupunkiasumiseen, ja niiden pitoon voi liittyä paikallisia maatalous- tai kaavoitusmääräyksiä.

Mistä alpakan voi hankkia

Alpakoita ostetaan yleensä vakiintuneilta kasvattajilta tai pientiloilta, ja niitä on toisinaan saatavilla myös pelastusjärjestöjen tai uudelleensijoitusten kautta, kun eläimet tarvitsevat uuden kodin. Osta lähteestä, joka pitää terveitä, hyvin totutettuja eläimiä, antaa nähdä lauman ja osaa neuvoa hoidossa. Koska alpakat tarvitsevat seuraa, kannattaa hankkia useampi kuin yksi kerralla.