Southdown

Southdown on yksi vanhimmista brittiläisistä Down-roduista, joka syntyi Sussexin liitukukkuloilla Etelä-Englannissa. Se on pienikokoinen, tanakka lammas, jonka runko on syvä ja leveä ja jalat lyhyet. Villa peittää kasvot ja ulottuu jalkoihin asti, mikä antaa rodulle sen tunnusomaisen villaisen, hiirenruskean tai harmaan kuonon.

Rotu on jalostettu ensisijaisesti lihantuotantoon. Southdown-karitsat kasvavat nopeasti laitumella ja tuottavat hienosyisen ruhon, jossa lihaa on paljon luuhun nähden. Aikuiset uuhet painavat yleensä noin 55-90 kg ja pässit noin 90-115 kg, joten rotu kuuluu lihalampaiden pienempään kokoluokkaan.

Luonne on rodun määrittävä piirre. Southdownit ovat lempeitä, hyväluonteisia ja helposti käsiteltäviä, minkä vuoksi rotu on suosittu pientilallisten, harrastekasvattajien ja perheiden keskuudessa, jotka pitävät muutamaa lammasta. Perinteisestä tyypistä on jalostettu pienikokoisempi Babydoll Southdown, jota pidetään lemmikkinä sekä hedelmätarhojen ja viinitilojen laiduntajana.

Kenelle rotu sopii

Southdown sopii kasvattajalle, joka haluaa hallittavan ja lempeän lampaan rajalliselle maa-alalle. Pieni koko tekee käsittelystä helpompaa kuin suurempien tuotantorotujen kanssa, ja rauhallinen luonne sopii sekä aloittelijoille että perheille. Rotua käytetään myös terminaalipässinä, jolloin pässit risteytetään suurempien uuhien kanssa karitsojen ruhon laadun parantamiseksi.

Southdown on saanut nimensä South Downsista, Sussexin liitukukkuloista Etelä-Englannissa. Tämäntyyppisiä lampaita on laidunnettu näillä kukkuloilla vuosisatojen ajan, sillä ne pärjäsivät hyvin lyhyellä ruoholla ja paransivat ohutta maaperää tiiviillä laidunnuksella.

Nykyisen kaltaisen rodun muovasi John Ellman Glyndestä, lähellä Lewesiä, 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Ellman työskenteli noin vuosina 1780-1800 ja valikoi pienempää, tanakampaa ja varhaiskypsää eläintä, jolla oli hyvät lihaominaisuudet, ja vakiinnutti näin rodun tyypin. Hänen työnsä teki Southdownista yhden ensimmäisistä järjestelmällisesti jalostetuista brittiläisistä lammasroduista.

1800-luvun kuluessa Southdownista tuli kantarotu, jota käytettiin monen muun Down- ja lihalammasrodun luomiseen tai parantamiseen, muun muassa Hampshiren, Suffolkin, Oxfordin ja Shropshiren rotujen. Kasvattajat, kuten Jonas Webb Babrahamista, jatkoivat jalostustyötä ja veivät eläimiä laajalti ulkomaille.

Rotu levisi Pohjois-Amerikkaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja muualle, missä se vaikutti paikallisiin lihalammastuotantoihin. Perinteisestä pienikokoisemmasta tyypistä syntyi myöhemmin Babydoll Southdown, joka säilyi Yhdysvalloissa pienikokoisena linjana sen jälkeen, kun kaupalliset laumat siirtyivät suurempiin eläimiin.

Southdownin ääriviivat ovat tanakat ja pyöreähköt. Runko on syvä ja leveä, selkä suora, kylkiluut hyvin kaartuvat ja takaosa leveä ja lihaksikas. Jalat ovat lyhyet ja tukevasti erillään. Sekä uuhet että pässit ovat luonnostaan sarvettomia.

Pää on lyhyt ja leveä, otsa avara. Villa peittää kasvot ja ulottuu alas jalkoihin, ja paljas iho kasvoilla ja jaloissa on tyypillisesti hiirenruskea tai harmaa. Korvat ovat pienet ja lyhyen villan peitossa.

Turkki ja värit

Villa on lyhyttä, tiivistä ja hienoa tai keskihienoa laadultaan, kuitupituus noin 4-6 cm ja tyypillinen vuotuinen sato 1-1,5 kg uuhta kohden. Villa on valkoista, kun taas kasvot, korvat ja alaraajat näyttävät rodulle ominaisen harmaanruskean sävyn. Babydoll-linjassa sama kuvio näkyy pienemmässä rungossa, ja sitä jalostetaan myös mustana muunnoksena.

Southdown tunnetaan ennen kaikkea tasaisesta ja rauhallisesta luonteestaan. Rotu on ystävällinen, lempeä ja hyväluonteinen, ja yksittäiset eläimet kesyyntyvät usein ja tulevat lähestyttäviksi säännöllisen käsittelyn myötä. Tämä lempeys on yksi pääsyistä, miksi rotua suositellaan ensikertalaisille kasvattajille ja perhelaumoihin.

Ihmisten seurassa Southdownit ovat yleensä rauhallisia ja helppoja siirtää, ja ne sietävät käsittelyä, keritsemistä ja arkihoitoa ilman suurempaa vastustelua. Ne eivät ole hätäisiä ja pysyvät yleensä tyyninä tuttujen hoitajien lähellä. Vieraiden seurassa ne pysyvät rauhallisina eivätkä hermostu helposti.

Laumaeläimenä Southdown voi parhaiten muiden lampaiden seurassa, eikä sitä pidä pitää yksin. Se sopeutuu hyvin muun laidunkarjan joukkoon ja on tarpeeksi lempeä jakamaan laidunta vuohien, hevosten tai nautojen kanssa. Pässit ovat yleensä helpommin hallittavissa kuin suurempien rotujen pässit, mutta niitä on silti syytä käsitellä tavanomaisella varovaisuudella astutuskaudella.

Southdownit ovat kestäviä, vähällä hoidolla pärjääviä lampaita, jotka viihtyvät ruoholla. Niiden pieni runko ja rauhallinen luonne tekevät päivittäisestä käsittelystä, siirtämisestä ja hoidosta helpompaa kuin suurempien rotujen kanssa.

Turkinhoito

• Keritse kerran vuodessa, yleensä myöhäiskeväällä, koko villapeitteen poistamiseksi
• Leikkaa sorkat 6-10 viikon välein tai tarpeen mukaan liikakasvun estämiseksi
• Tarkista kasvojen ja takaosan villa lian varalta, sillä se houkuttelee kärpäsiä
• Pidä villa puhtaana ja kuivana iho- ja loisongelmien riskin vähentämiseksi

Liikunta

• Anna päivittäin pääsy laitumelle syömistä ja liikkumista varten
• Kierrätä laidunlohkoja ruohon laadun ylläpitämiseksi ja matorasituksen rajoittamiseksi
• Salli tilaa vapaaseen kävelyyn ja laiduntamiseen, mikä pitää painon ja sorkat kunnossa

Ympäristö

Southdown sopeutuu moniin ilmastoihin, mutta Suomen pitkät ja pimeät talvet tarkoittavat käytännössä sisätiloissa talvehtimista: rotu ei ole kehittynyt selviytymään pakkasesta ja lumesta ulkona, joten se tarvitsee kuivan, vedottoman lammassuojan tai -navetan talvikaudeksi. Kesällä riittää yksinkertainen kolmiseinäinen suoja rankkasateelta, tuulelta ja helteeltä. Turvallinen aitaus on välttämätön, ja lyhyiden jalkojen ansiosta tavallinen karja-aita pitää eläimet yleensä hyvin sisällään.

Ruoho on Southdown-lampaan ruokinnan perusta. Hyvällä laitumella aikuiset ei-siitokseen käytettävät lampaat pärjäävät usein pelkällä karkearehulla, raikkaalla vedellä ja sopivalla kivennäislisällä. Talvella tai kun ruohoa on niukasti, annetaan laadukasta heinää. Väkirehua (viljaa) lisätään vain, kun energiantarve kasvaa, esimerkiksi tiineyden loppuvaiheessa, imetyksen aikana tai kun karitsoja viimeistellään myyntikuntoon.

Herkut ja lisäravinteet

Tarjoa lampaille tarkoitettua kivennäisnuolukiveä tai vähäkuparista irtokivennäistä. Anna jatkuva pääsy puhtaaseen, raikkaaseen veteen. Pieniä määriä vihanneksia tai hedelmiä voi antaa silloin tällöin, mutta ruokavalion muutokset kannattaa tehdä vähitellen, jotta vältytään ruoansulatushäiriöiltä kuten pötsin turvotukselta tai happamoitumiselta (asidoosi).

Southdown on vankka, pitkään vakiintunut rotu, jolla ei ole merkittäviä rodulle ominaisia sairauksia. Hyvällä hoidolla uuhet elävät tavallisesti 10-12 vuotta ja pysyvät tuottavina suuren osan siitä ajasta. Useimmat rodun terveysongelmat ovat tavallisia laidunlampaan huolia, eivät periytyviä vikoja. Tanakan, lyhytjalkaisen rakenteen vuoksi kuntoa kannattaa seurata, jotta lampaat eivät lihoisi liikaa rehevällä laitumella.

Ennaltaehkäisevä hoito

• Ajoita rutiinirokotukset, kuten klostridisuoja, eläinlääkärin ohjeiden mukaan
• Tee säännöllisiä ulostenäytetutkimuksia ja madota vain tarvittaessa
• Leikkaa ja tarkista sorkat säännöllisin väliajoin
• Keritse vuosittain ja leikkaa likainen villa toukkataudin riskin vähentämiseksi
• Tarjoa vähäkuparisia kivennäisiä ja seuraa kuntoluokkaa

Southdownit ovat kausilisääntyjiä, jotka astutetaan syksyllä kevätkaritsointia varten leudoissa ilmastoissa. Uuhikaritsat voivat saavuttaa astutuskunnon noin 7-12 kuukauden iässä, vaikka moni kasvattaja odottaa, että uuhi on hyvin kasvanut ennen ensimmäistä astutusta. Tiineys kestää noin 147 päivää, lähes viisi kuukautta.

Karitsointi sujuu yleensä helposti, mihin vaikuttavat rodun kohtuullinen karitsakoko ja hyvä emovietti. Uuhet ovat huolehtivaisia emoja ja maidontuotanto on hyvää, ja karitsat ovat elinvoimaisia ja kasvavat nopeasti. Yleisin karitsamäärä on yksi tai kaksi karitsaa, ja kaksoset ovat tavallisia aikuisilla, hyvin ruokituilla uuhilla.

Pässejä käytetään laajalti terminaalipässeinä, jotka risteytetään suurempien uuhirotujen kanssa lisäämään risteytyskaritsojen lihaksikkuutta ja nopeuttamaan niiden kasvua teuraskuntoon. Nuoret eläimet vieroitetaan tyypillisesti noin 12-16 viikon iässä, minkä jälkeen ne jatkavat kasvuaan hyvällä laitumella.