Shropshire

Shropshire on Englannin Midlandsissa jalostettu keskikokoinen lammasrotu. Kyseessä on kaksikäyttörotu, jota kasvatetaan sekä lihantuotantoon että tiheän, keskikarkean villan vuoksi. Rodun tuntee sen tummasta päästä ja jaloista, joita peittää pehmeä musta tai tummanruskea karva villan sijaan.

Shropshirea arvostavat sekä pienviljelijät että kaupalliset laumat. Se tuottaa hyvälihaksisia karitsoita, joiden teuraslaatu on hyvä, ja uuhet ovat huolehtivaisia emoja, jotka karitsoivat yleensä ilman suurempia vaikeuksia. Rotu sopeutuu monenlaisiin laidunolosuhteisiin ja sietää Britannialle tyypillistä kosteaa ilmastoa.

Luonne on yksi rodun tunnusomaisista piirteistä. Shropshiret ovat rauhallisia, hyväluonteisia ja helppoja käsitellä, mikä sopii omistajille, jotka haluavat helposti hallittavan lauman. Rotu on löytänyt myös oman lokeronsa puuistutusten ja hedelmätarhojen laiduntajana, sillä se jättää yleensä vanhojen puiden kuoren ja lehdet rauhaan.

Kenelle rotu sopii

Shropshire sopii kasvattajille, jotka haluavat rauhallisen ja vaivattoman rodun, joka tuottaa sekä karitsoita että käyttökelpoisen villan. Sen lempeä luonne tekee siitä järkevän valinnan lampaanpidon aloittajille, ja hyvä emo-ominaisuus vähentää karitsoinnin työmäärää. Hedelmätarhoja tai nuorta metsää hoitavat käyttävät rotua joskus ruohon lyhentämiseen ilman, että vanhat puut kärsivät suurempia vaurioita.

Rotu on saanut nimensä Länsi-Midlandsissa sijaitsevasta Shropshiren kreivikunnasta, jossa se kehitettiin 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Sen kantamuotona olivat paikalliset sarvelliset ja tummapäiset kukkulalampaat, joita tavattiin Shropshiren ja Staffordshiren rajaseudulla.

Kasvattajat jalostivat näitä alkuperäisiä lampaita risteyttämällä niitä vakiintuneiden Down-rotujen, muun muassa Southdownin, kanssa ja lisäämällä joukkoon Cotswold- ja Leicester-verta. Tavoitteena oli sarveton lammas, jonka teuraslaatu oli parempi ja villa tiheämpää, mutta joka säilytti alkuperäisen kukkulakannan kestävyyden.

Shropshire tunnustettiin omaksi rodukseen 1800-luvun puoliväliin mennessä, ja Englantiin perustettiin polveutumiskirja sukutietojen tallentamista varten. 1800-luvun loppupuolella rotua vietiin laajalti ulkomaille, muun muassa Pohjois-Amerikkaan, jossa siitä tuli suosittu tilalauman rotu.

Kanta pieneni 1900-luvun kuluessa, kun kaupalliset tuotantojärjestelmät suosivat muita loppusiitosrotuja, mutta Shropshirella on edelleen kannattajajoukkonsa pienviljelijöiden ja rodunsuojelusta kiinnostuneiden kasvattajien keskuudessa. Rodun nykyinen käyttö puiden alla laiduntamiseen on herättänyt siihen uutta kiinnostusta joillakin alueilla.

Shropshirella on tiivis, hyvälihaksinen runko lyhyiden ja tukevien jalkojen varassa. Sekä pässit että uuhet ovat sarvettomia. Kokonaisvaikutelma on syvärakenteinen ja tanakka, mikä heijastaa rodun käyttöä lihantuotannossa.

Tunnistettavin piirre on pää. Kasvot ja jalat ovat pehmeän, tumman karvan peitossa, väriltään mustasta syvän ruskeaan, mikä erottuu selvästi rungon valkoisesta villasta. Villa jatkuu otsalta silmien suuntaan, ja korvat ovat pehmeät ja tummat.

Turkki ja värit

Villa on valkoista, tiivistä ja keskikarkeaksi villaksi melko hienoa, ja se keritään kerran vuodessa. Villamäärä on yleensä 3-5 kg keritsemiskertaa kohti. Kasvot ja jalat ovat karvan, ei villan, peitossa; tämä ominaisuus vakiintui rodun jalostuksen alkuvaiheessa ja on edelleen keskeinen osa rotumääritelmää.

Shropshire tunnetaan tyynestä ja tasaisesta luonteestaan. Rotu on rauhallinen ja lempeä, mikä tekee rutiinitoimista, kuten kerityksestä, sorkkien hoidosta ja käsittelystä, vähemmän stressaavia sekä eläimelle että hoitajalle. Säännöllisesti käsitellyt lampaat tottuvat ihmisiin hyvin.

Laumassa rotu on tasapainoinen eikä hätäänny helposti. Uuhet ovat hyväluonteisia mutta valppaita emoja, jotka puolustavat pieniä karitsoita häirinnältä. Rotu suhtautuu yleensä muihin kotieläimiin suvaitsevaisesti eikä yleensä testaa aitoja, vaikka tavallinen karjankestävä aitaus on silti tarpeen.

Kuten kaikki lampaat, myös shropshiret ovat laumaeläimiä ja voivat parhaiten omien lajitovereidensa seurassa. Yksin pidetty yksilö stressaantuu. Rodun tausta näkyy myös sen tasaisuudessa; sitä kuvaillaan ahkeraksi laiduntajaksi, joka liikkuu laitumella rauhallisesti.

Shropshire on kestävä rotu, joka sopeutuu hyvin kotimaansa kosteaan ja leutoon ilmastoon. Päivittäinen hoito noudattaa keskikarkean villalampaan tavanomaisia käytäntöjä, joissa huomiota kiinnitetään villaan, sorkkiin ja loistorjuntaan.

Hoito

• Keritse kerran vuodessa, yleensä myöhäiskeväällä tai alkukesästä.
• Tarkasta ja leikkaa sorkat useita kertoja vuodessa liikakasvun ja sorkkavaivojen ehkäisemiseksi.
• Pidä takapään villa puhtaana (perukointi) vähentääksesi kärpästoukkien riskiä lämpiminä kuukausina.
• Tarkasta villa loisten tai ihoärsytyksen merkkien varalta käsittelyn yhteydessä.

Liikunta

• Tarjoa pääsy laidunmaalle; rotu saa liikuntansa laiduntamalla.
• Kierrätä tarhoja mahdollisuuksien mukaan nurmen laadun ylläpitämiseksi ja loistartunnan vähentämiseksi.
• Anna laumalle tilaa liikkua yhdessä, sillä rotu on tasapainoinen mutta aktiivinen laiduntaja.

Ympäristö

Shropshiret tarvitsevat tukevan, karjankestävän aitauksen, puhtaan veden saannin sekä suojan ankarilta sääoloilta ja voimakkaalta auringolta. Hyvin vettä läpäisevä laidun vähentää sorkka- ja loisongelmia. Suomen pitkinä ja pimeinä talvina lampaat kannattaa siirtää sisätiloihin, sillä ulkona talvehtiminen rasittaa lammasta ja vaikeuttaa ruokinnan hallintaa. Rodun taipumus jättää vanhojen puiden kuori rauhaan tekee siitä sopivan hedelmätarhojen ja nuorten istutusten laiduntajaksi, joskin nuoret tai ohutkuoriset puut kannattaa silti suojata.

Shropshire on ennen kaikkea laiduneläin, joka pärjää hyvin laadukkaalla laitumella suuren osan vuotta. Ruoho ja karkearehu muodostavat ruokinnan perustan. Märehtijänä lammas tarvitsee jatkuvan pääsyn kuituun ja puhtaaseen veteen sekä lampaille sopivaksi tasapainotettuja kivennäisiä.

Rehuntarve kasvaa vuoden tiettyinä ajankohtina. Tiineyden loppuvaiheessa ja imetyksen aikana uuhet tarvitsevat enemmän energiaa ja valkuaista, ja kasvavat karitsat tarvitsevat laadukasta karkearehua sekä joskus väkirehua saavuttaakseen teuraskunnon. Talvella, kun ruohoa on niukasti, heinä tai säilörehu korvaa tuoreen laitumen; Suomen pitkä talvikausi tekee tästä varastoidusta rehusta erityisen keskeisen osan ruokintaa.

Herkut ja lisäravinteet

Tarjoa lampaille tarkoitettua kivennäislisää, erityisesti alueilla, joilla tiedetään olevan maaperän puutoksia, kuten alhainen seleeni- tai kobolttipitoisuus. Väkirehuruokinnan muutokset kannattaa tehdä asteittain useamman päivän aikana ruoansulatushäiriöiden ja happomyrkytyksen välttämiseksi. Suolaa ja puhdasta vettä tulee olla aina saatavilla.

Shropshire on vankka rotu, jolla ei tunneta laajalle levinneitä rodulle ominaisia sairauksia. Hyvällä hoidolla se elää yleensä 10-12-vuotiaaksi, vaikka jalostusuuhet karsitaan usein aikaisemmin tuottavuuden laskiessa. Suurin osa terveysongelmista on laiduntavia lampaita yleisesti koskettavia huolia, ei rodulle ominaisia vaivoja.

Ennaltaehkäisevä hoito

• Noudata madotusohjelmaa, joka perustuu laidunkiertoon ja ulostenäytteiden tutkimiseen.
• Leikkaa sorkat säännöllisesti ja hoida ontuminen viipymättä.
• Rokota klostridisairauksia vastaan paikallisen eläinlääkärin ohjeiden mukaan.
• Peruko ja keritse ajoissa kärpästoukkatulehduksen ehkäisemiseksi.
• Ruoki uuhia oikein tiineyden loppuvaiheessa aineenvaihduntasairauksien ehkäisemiseksi.

Shropshirea arvostetaan emorotuna. Uuhet saavuttavat sukukypsyyden ensimmäisenä elinvuotenaan, ja monet astutetaan ensimmäisen kerran noin 18 kuukauden iässä, joskin käytäntö vaihtelee laumoittain. Rotu lisääntyy kausiluonteisesti: suurin osa astutuksista tapahtuu syksyllä ja karitsat syntyvät keväällä.

Tiineys kestää noin viisi kuukautta, lähes 147 päivää. Karitsointi sujuu yleensä ongelmitta, mihin vaikuttavat karitsoiden kohtuullinen koko ja uuhien hyvä lantiorakenne. Uuhet ovat valppaita ja maidontuotannoltaan hyviä, mikä tukee karitsoiden eloonjäämistä ja tasaista alkukasvua.

Karitsamäärä on yleensä yksi tai kaksi, ja kaksoset ovat yleisiä hyvin hoidetuilla uuhilla. Karitsat ovat elinvoimaisia ja kasvavat hyvin emän maidolla ja laitumella. Pässejä käytetään joko loppusiitos- tai emälinjan isinä tuotantojärjestelmästä riippuen, ja rodun rauhallinen luonne periytyy karitsoille, mikä tekee niistä helppoja käsitellä.