Italiansininen

Leghorn on kevyt ja vilkas kana, joka on jalostettu Italiassa ja jota pidetään nykyään ympäri maailmaa munantuotantoa varten. Kanat munivat luotettavasti suuria valkoisia munia, ja rotu on useimpien kaupallisten valkomunarotujen geneettinen perusta. Linnut ovat pieniä ja solakoita, niiden höyhenpuku on tiivis, ryhti pystyssä ja harja näyttävä.

Leghornit ovat valppaita ja energisiä. Ne liikkuvat suurimman osan päivästä, kuopivat maata ja etsivät ruokaa, ja tilaa saadessaan ne samoilevat mielellään laajalti. Rotu kestää hyvin lämpöä eikä juuri koskaan rupea hautomaan, joten kanat pysyvät muninnassa sen sijaan että istuisivat munien päällä.

Kyseessä on tuotantoon suuntautunut rotu, ei sylikana. Rotu sopii parhaiten kasvattajalle, joka haluaa tasaisen valkoisten munien saannon kestävältä ja omatoimiselta linnulta. Jos taas etsit rauhallista ja käsiteltävää lemmikkiä, raskaampi kaksikäyttöinen rotu voi olla parempi valinta.

Kenelle rotu sopii

Leghorn sopii kasvattajalle, joka arvostaa munantuotannon määrää ja alhaista rehukustannusta munaa kohti. Rotu viihtyy parhaiten, kun sillä on tilaa liikkua ja turvallinen kanala. Se sopii huonommin ahtaaseen jaloittelutarhaan tai kotiin, jossa halutaan lempeä ja usein käsiteltävä lintu, sillä leghornit ovat arkoja ja pitävät mieluummin etäisyyttä.

Leghorn on kotoisin Italiasta, jossa Toscanan seudulla pidettiin kevyitä ja tuotteliaita maatiaiskanoja. Rodun englanninkielinen nimi on anglisoitu muoto Livornosta, toscanalaisesta satamakaupungista, josta lintuja vietiin ulkomaille.

Leghornit saapuivat Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäiset erät tuotiin Yhdysvaltoihin suunnilleen 1820-1850-luvuilla, ja rotu herätti nopeasti huomiota munintakyvyllään. Kasvattajat valikoivat lintuja munamäärän perusteella, ja erityisesti valkoisesta muunnoksesta tuli keskeinen osa kaupallista munantuotantoa.

Rotu kulkeutui sieltä Britanniaan, jossa jatkojalostus tarkensi tyyppiä ja värimuunnoksia. Seuraavien vuosikymmenten aikana siipikarjankasvattajat vakiinnuttivat useita höyhenpuvun värejä, joista yksikampainen valkoinen muoto yleistyi eniten.

1900-luvun kuluessa leghornista tuli teollisen valkomunatuotannon selkäranka. Nykyiset kaupalliset valkomunarodut polveutuvat suurelta osin leghorn-kannasta, kun taas perinteisiä ja näyttelylinjoja pitävät edelleen harrastajat ja rodunsäilyttäjät.

Leghornilla on kevyt ja virtaviivainen ruumis pystyssä ja vilkkaassa rungossa. Selkä viettää loivasti kohti täyteläistä pyrstöä, joka kannetaan kohtalaisessa kulmassa. Päässä on suuri harja, joka on yleisimmässä muodossa yksikampainen mutta esiintyy joissakin linjoissa myös ruusukampaisena. Korvallukset ovat valkoiset, ja jalat ja varpaat keltaiset.

Rodusta on olemassa sekä normaalikokoisia että kääpiöversioita. Kukot ovat kanoja suurempia, ja niillä on korkeampi harja ja pidemmät pyrstösulat kuin kanoilla. Kanojen harja taipuu usein sivulle.

Höyhenpuku ja värit

Höyhenpeite asettuu tiiviisti vartaloa vasten ja antaa linnulle siron ääriviivan. Valkoinen on hallitseva ja tunnetuin väri, ja sitä käytetään kaupallisissa munivissa parvissa. Monia muitakin tunnustettuja värimuunnoksia on olemassa, muun muassa vaaleanruskea, tummanruskea, musta, keltaruskea, hopea ja juovikas. Kaikissa väreissä valkoiset korvallukset ja keltaiset jalat pysyvät rodun tunnusmerkkeinä.

Leghornit ovat uteliaita ja energisiä. Ne puuhastelevat jatkuvasti, samoilevat ja kuopivat ruokaa, ja hyvällä laitumella ne pystyvät taitavina ruoanetsijöinä kattamaan suuren osan omasta ruokavaliostaan. Rotu on valpas ja reagoi nopeasti: linnut huomaavat petoeläimet hyvin, mutta säikähtävät myös helposti äkkinäisistä liikkeistä.

Ihmisten seurassa leghornit ovat itsenäisiä ja karttavat käsittelyä. Ne eivät ole aggressiivisia, mutta harvoin niistä tulee kesyjä sylilintuja, ja ne väistävät lähestyttäessä. Parven sisällä ne tulevat yleensä hyvin toimeen keskenään. Muiden lemmikkien seurassa ne pysyvät varuillaan ja turvautuvat pakenemiseen kohtaamisen sijaan.

Rotu on ajoittain äänekäs, ja kanat ilmoittavat munimisesta ja häiriöistä mielellään ääneen. Arkuuden vuoksi hyvä aitaus tai siipien lyhentäminen on hyödyllistä, sillä linnut ylittävät matalat esteet helposti. Rauhallinen ja johdonmukainen käsittely nuoresta iästä lähtien vähentää säikkyyttä, vaikka rotu pysyy silti varautuneempana kuin raskaammat pihakanat.

Leghornit ovat vähän huoltoa vaativia lintuja, jotka hankkivat suuren osan ruoastaan itse, kun niillä on tilaa. Päivittäinen hoito keskittyy puhtaaseen kanalaan, raikkaaseen veteen ja turvalliseen aitaukseen sen sijaan, että se vaatisi paljon hoivaamista.

Puhtaus ja hoito

• Tarkista peräaukon seutu ja höyhenet punkkien ja täiden varalta muutaman viikon välein
• Tarjoa kuiva tomupölyhiekka-alue, jotta linnut voivat puhdistautua itse
• Leikkaa liian pitkät kynnet tai nokka vain tarvittaessa
• Tarkkaile suurta harjaa talvella paleltumien varhaisten merkkien varalta

Liikunta

• Anna linnuille päivittäin pääsy jaloittelutarhaan tai laitumelle ruoanetsintää varten
• Varaa kuopittavaa maata, jotta rodun runsas energia purkautuu
• Käytä korkeaa tai katettua tarhaa, sillä leghornit lentävät hyvin
• Lisää orsia ja tomukylpypaikkoja tukemaan luontaista puuhastelua

Ympäristö

Leghorn kestää lämpöä monia muita rotuja paremmin kevyen ruumiinrakenteensa ja lämpöä luovuttavan suuren harjansa ansiosta. Kylmää se sietää huonommin, ja suuri yksikampa on altis paleltumille ankarina talvina. Suomen oloissa kanala kannattaa eristää kunnolla ja pitää vetämättömänä ja hyvin ilmastoituna, kuivikkeiden tulee pysyä kuivina ja tuulelta on oltava suoja. Vahva petoturvallinen aitaus on tärkeä, sillä rotu liikkuu laajalti ja on valpas mutta pienikokoinen.

Koska leghorn-kanat munivat tiheään, ruokavalion on tarjottava riittävästi proteiinia ja kalsiumia tasaisen munantuotannon tueksi. Ruokavalion perustan muodostaa linnun ikävaiheeseen sopiva täysrehu, jota täydennetään ruoanetsinnällä ja hiekkakivillä. Puhdasta vettä on oltava aina saatavilla, sillä munivat kanat juovat runsaasti.

Herkut ja lisäravinteet

Tarjoa herkkuja, kuten lehtivihanneksia, rikottua viljaa ja jauhomatoja pieninä määrinä ja pidä niiden osuus alle noin 10 prosentissa kokonaisruokavaliosta, jotta ne eivät laimenna tasapainoista rehua. Anna ruoanetsijöille liukenematonta hiekkakiveä sekä erillinen astia murskattua osterinkuorta, jotta munivat kanat saavat lisää kalsiumia kuorien lujuuden tueksi.

Leghornit ovat yleisesti kestäviä ja sopeutuvat hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Hyvällä hoidolla ne elävät tyypillisesti 4-6 vuotta, vaikka runsas muninta voi lyhentää tuottavimpien kanojen tuotantoikää. Kaksi useimmin huomiota vaativaa asiaa ovat suuri harja kylmällä säällä ja tiheän munimisen aiheuttama rasitus lisääntymiselimistölle.

Ennaltaehkäisevä hoito

• Pidä kanala puhtaana, kuivana ja hyvin ilmastoituna
• Tarjoa munivilla kanoilla jatkuva pääsy kalsiumiin ja raikkaaseen veteen
• Tarkasta linnut säännöllisesti loisten ja harjavaurioiden varalta
• Pidä uudet linnut karanteenissa ennen kuin liität ne parveen
• Noudata alueellisia rokotus- ja tautisuojaohjeita

Leghornit viihtyvät parhaiten kuivassa, petoturvallisessa kanalassa, jossa on runsaasti ulkotilaa. Ne ovat vilkkaita eivätkä pidä ahtaasta tilasta, joten suurempi tarha tai laidun sopii niille paljon paremmin kuin pieni kiinteä aitaus. Hyvä ilmanvaihto on tärkeää ympäri vuoden, ja kuivat kuivikkeet suojaavat sekä loisilta että hengitystieongelmilta.

Muistilista kanalan perustamiseen

• Turvallinen kanala ja lukittuvat ovet petoja vastaan
• Koholla olevat orret ja siistit, kuivikkeelliset pesät
• Korkea tai verkotettu tarha pitämään arat linnut sisällä
• Varjoisa paikka ja raikasta vettä helteellä
• Tomukylpypaikka ja ruoanetsintäaluetta
• Kuivaa, imukykyistä kuiviketta, joka vaihdetaan säännöllisesti

Leghorn-kanat rupeavat harvoin hautomaan, mikä pitää ne munimassa mutta tarkoittaa myös, että ne istuvat harvoin omien muniensa päällä. Leghorn-poikasten kuoriutuminen nojaakin yleensä hautomakoneeseen tai toisen rodun hautovaan kanaan. Oikeissa olosuhteissa hedelmöittyneet munat kuoriutuvat noin 21 päivässä, samoin kuin kanoilla yleensä.

Hautomisen vaiheet

1. Aseta hautomakoneeseen vain puhtaita ja ehjiä hedelmöittyneitä munia, ja anna niiden ensin lämmetä huoneenlämpöisiksi
2. Vakauta hautomakoneen lämpötila ja kosteus ennen munien asettamista
3. Käännä munia useita kertoja päivässä 18. päivään saakka
4. Lopeta kääntäminen 18. päivänä ja nosta kosteutta kuoriutumisvaihetta varten
5. Anna kuoriutuneiden poikasten olla hautomakoneessa, kunnes ne ovat kuivuneet ja pörhistyneet
6. Siirrä poikaset lämpimään hautomaan aloitusrehun ja veden kanssa